lauantai 18. heinäkuuta 2015

Nimijuhlat juhlittu ja arkeen palattu

Nyt on juhlat takana päin. Juhlat meni kivasti, ja kaikki paitsi mummuni pääsi paikalle. Samalla juhlittiin vanhemman tyttären synttäreitä, mutta harmiksi hänen kummit eivät pääseet paikalle.

Tarjolla oli suolaista ja makeaa, ja muuten meno oli rentoa. Lapset leikkivät välillä sovussa ja välillä pienen kinastelun kera. Suurin kinastelun aihe oli kun meijän isompi prinsessa sai potkupyörän lahjaksi isovanhemmiltaan, ja kaveri olisi sitä tietenkin halunnut yhtä kovasti kokeilla. Onneksi hällä oli oma potkupyörä autossa ja pääsivät molemmat ulos niillä ajelemaan. Voi sitä ilon ja onnen määrää kun niillä potkuteltiin. Juhlien jälkeen onkin tasaiseen tahtiin käyty potkuttelu lenkeillä. Meidän neidillä meinaa vaan olla sellanen tyyli, että kun lenkille lähdetään varustuksella äitillä vaunut ja koirat, neidillä potkupyörä, niin jo ensimmäisen risteyksen jälkeen haluaisi neiti joko työntää vaunuja tai kuljetta koiria, ja äitille jääkin sitten potkupyörän kantaminen. Mutta on se silti niin ihana tuo meidän 2vuotias neiti <3

Lahjaksi tuli muun muassa legoja, pieni katuharja (meillä ollaan kovia harjaamaan) koruja, teesetti leikkikeittiöön ja muita mukavia lahjoja.

Meidän pikkuinen prisessa juhli itselleen varsin tyypillisellä tavalla nukkuen koko juhlan läpi. Sen verran oli hereillä, että otti vieraat vastaan ja sen jälkeen nukahti kummisedän syliin. Suloista!

Harmittaa vaan kun oon niin surkea juhlaemäntä. Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla vähän paremmin.